Kohta on valmis keko komea

On kirjoitettu monia salaperäisen kiehtovia ja haikeita tarinoita rakkaudesta. Sellaisia, jotka saavat kirjasta edes pieneksi hetkeksi irtaantumisen tuntuvan romantikosta mahdottomalta. Paljon on kirjoitettu myös kirjoja, joissa muusta juonesta riippumatta on taustalla ylväs, moraalinen opetus. Piilotettuna paras, liikaa avattuna - noh - vähän plaasu. Kärsimys, saavuttamattoman kaipuu, suuret tunteet, jotka avautuvat lukijalle viehättävin tai karuin sanankääntein ovat sitä, mitä suurin osa meistä kaipaa. Samaistumista johonkin, tai toisaalta viivähtämistä jonkun täysin erilaisessa elämäntilanteessa olevan askelissa. Näitä mahdollisuuksia ajautua erilaisten syvien tunteiden vietäväksi ovat kirjastot ja kirjakaupat pullollaan. Ja sitten on sellaisia kirjoja kuin David Safierin Huono Karma (Bazar, 2011).

Tarinan päähenkilö, varsinainen antisankaritar Kim Lange, on menestynyt tv-persoona, joka sössii elämässään uraa lukuunottamatta kaiken. Kimillä on rakastava perhe, aviomies ja pieni, suloinen tytär, mutta hän valitsee työkuvioista tutun Danielin kanssa vehtaamisen ja tyttären syntymäpäivien sivuuttamisen. Julmaa kyllä, Kim saa lukijan mielestä ansionsa mukaan kuollessaan törttöilyidensä jälkitiimellyksessä hyvin absurdilla tavalla. Vaan eipä taru lopu siihen, sillä Kim syntyy uudelleen ja uudelleen erilaisten eläinten ruumiissa ja alkaa lopulta vihdoin taistella entisen elämänsä puolesta. Ja koska tämä ei vielä ole tarpeeksi utopistista, Kim tapaa muurahaiskeossa toisen aiemmin ihmisenä eläneen. Historiallisesta gigolosta Casanovasta Kim saa oivan rikostoverin matkalleen takaisin perheenäidiksi. Tässä on varsin hyvät ainekset hulvattomalle seikkailulle!

Mutta, mutta...

Moraaliset kliseet heitetään lukijalle puolihuolimattomasti. Hyvien asioiden arvon ymmärtää vasta niiden kadottua. Jos kohtelet toisia huonosti, niin sinulle ei voida povata kovin kirkasta kruunua omaneduntavoittelun hetkellisesti (tai tässä elämässä) tuottamaa onnistumista lukuun ottamatta. Omaksu siitä, jos tahdot, vaan eipä se tämän kirjan perusteella niin suuresti houkuttele.

Toivon, että Safier itse ei ole kerännyt huonoa karmaa kirjoittamalla herkullisesta aiheesta näin yliolkaisesti. Rehellisesti sanottuna, ja miksipä sitä kaunistelevia valheita kirjoittamaan, olisin voinut vannoa tämän kirjan olevan naisen kirjoittama. Joskus myöhäisteininä lukemissani catherinecooksonnorarobertseissa oli jotain samankaltaista. Mutta siinä missä edellämainittujen on tarkoituskin olla kepeitä rakkaustarinoita, Huono karma yrittää olla myös syvällinen ja hauska. Kirjan on mahdollista olla kumpaakin, samanaikaisesti ja etenkin vuorotellen. Huono karma ei ole kumpaakaan. Toki joissain hetkissä on koomisuutta ja suupielet saattavat jopa käydä hymynpoikasessa. Takakannen perusteella kirjalta toivoi niin paljon enemmän. Eikä lässähtävä, epäuskottava ja kuitenkin jotenkin ennalta-arvattava loppu auta asiaa ollenkaan.

Lue, jos palat halusta tietää miltä ehkä näyttää muurahaiskeon sisällä tai miten ihmissieluiset marsut selviytyvät koe-eläinlabyrintissä.