From Prague with love

Niin kauan kuin ihmiset ovat nuoria ja heidän elämänsä sävellys on edennyt vasta ensimmäiset tahtinsa, he voivat luoda sen yhdessä ja vaihtaa keskenään aiheita (...). Mutta jos he kohtaavat toisensa vanhempina, heidän sävellyksensä on lähes valmis, ja jokainen sana, jokainen esine merkitsee kummankin sävellyksessä eri asiaa.

Harvoin sitä on lukenut mitään niin hämmentävää kuin Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys (WSOY 2010, alun perin julkaistu vuonna 1983). Tämä on tarina, jossa yhdistyvät niin sekalaiset elementit, että pienestä lukijasta tuntuu kuin hän olisi tipahtanut kiikkerästä puusta. Toisaalta, kun nyt asiaa ajattelee, niin kaksi teoksen tärkeintä elementtiä ovat oikeastaan lopulta samasta puusta (ei sieltä, josta tipahdettiin): rakkaus ja filosofia.

Näyttämö: Neuvostoliiton ahdistama Praha vuonna 1968, sinne tänne sinkoutuvat hahmot.

Pääosanesittäjät: Kaunis ja riippuvainen tarjoilijatar-valokuvaaja Tereza, rakkaudenleikeissä kyltymätön kirurgi-ikkunanpesijä Tomás.

Olennaiset sivuhenkilöt: Vapaa taiteilijatar ja sietämätön olija Sabina, idealisti ja avioliittonsa kulissi Franz.

Huomaamattaan lukija alkaa antaa sanoille Kunderan määrittelemiä merkityksiä. Menee mukaan Franzin ja Sabinan erilaisiin ajatuksiin musiikista, valosta ja pimeydestä. Todellisen ja kuvitellun raja on tässä kirjassa hyvin häilyvä. Milloin ollaan vahvasti psyyken käsittelemiä asioita ilmentävissä unissa, milloin valveilla. Kerronta irtaantuu välillä kuvitelluista hahmoista kirjoittajan omaan pohdintaan esimerkiksi romaanihenkilöiden syvimmästä olemuksesta. Lisäksi kirjoittaja onnistuu tarkkaavaisesti analysoimaan ajankuvaa: Neuvostovallan vaikutuksia työ- ja kulttuurielämään sekä totalitaarista, arvotonta ja massatuotettua taidetta, kitschiä.

Vankkumattoman filosofisen kerronnan yhdistämisessä melko perinteiseen rakkaustarinaan on jotain vinkeätä. Poika tapaa tytön, ja molemmat ihastuvat. Kumpikin on riippuvainen toisesta, mutta ilmentää rakkauttaan omalla tavallaan. Alusta asti mukana on paljon muutakin kuin konkreettisia tapahtumia tai edes hahmojen omia tunteita – itseasiassa ne tuntuvat olevan vain filosofian väline. Silti tässä tavoitetaan myös jotain olennaista rakkaudesta. Sen epätäydellisyydestä. Rakkauden kohteen puutteet, joita emme voi sietää, ovat kuitenkin tuskastuttavan rakkaita. Emme vaihtaisi niitä täydellisyyteen. Täydellisyys on samanaikaisesti sekä täyttymystä että tyhjyyttä. Sen ulkopuolelle ei jää mitään ja toisaalta kaikki. Haluamme inhimillistä, janoamme epätäydellisyyttä, koska täydellisen kanssa emme voi puhua samaa kieltä.

Ja rakkaus voi saapua monissa eri muodoissa. Se voi olla omistavaa, turruttavaa, vaativaa, vapauttavaa. Lukot avaavaa tai kahlitsevaa. Olemisen sietämätön keveys näyttää lukijalle rakkauden kirjon kaikkine väreineen. Ja hämmennystä saattaa aiheuttaa vahvan tunneskaalan lisäksi myös eräs ristiriita. Tapahtumat ja kuvaukset ovat mitä ruumiillisimpia, mutta kerronta mitä henkisintä. Liekö tämä sitten Kunderan selvästi karsastaman halvasti jäljittelevän kitschin vastakohta? Sillä Olemisen sietämätön keveys ei taatusti jäljittele mitään. Se on aivan oma maailmansa.

Epäilemättä lähes kaikissa rakkaussuhteissa on aineksia näistä useammasta. Rakkaus myös muuttuu, kasvaa, kultivoituu. Tai joissain tapauksissa lakastuu, kun sitä ei vaalita. Mutta voiko rakkaus todella koskaan loppua? Niin tai näin,

Entä sitten olemisen sietämättömän keveyden olemus? Ehkä sietämättömyys tulee taakattomuuden aiheuttamasta ahdingosta. Ihminen tarvitsee jotain, mistä murehtia. Se kai kuuluu ihmisyyteen. Silkka onni voidaan ottaa pois. Se on pysähtymistä. Ei tarvitse pyrkiä pois mistään tilasta – ja se itsessään on tila, josta on päästävä pois!

Näihin ristiriitaisiin ajatuksiin, ja kuitenkin romanttisiin tunnelmiin.

Tullakseen unohtumattomaksi rakkauden on vedettävä ensi hetkestä lähtien puoleensa sattumia...