Kuilut ylittävä odotus

Ilman sinua olen helvetissä.

Henkäisen sen sammuksiin.

Tuttu viimeisimmän vuosikymmenen tragedia. WTC-iskut, Afganistanin sota, tuhoa ja kylmää uhoa kaikkialla. Amerikkalaisten, talibanien ja ties minkä voimien henkinen yllytystaistelu myös lähiseuduilla.  Pakistanissa elävät ystävykset Jeo ja Mikal sekä molempien miesten rakastama Naheed. Veljeydellinen rakkaus on sekä side että kahle. Se vaikuttaa monen ihmisen kohtaloon. Yhdessä miehet lähtevät auttamaan Afganistanin siviilejä, jotka ovat jääneet amerikkalaisten terrorismin vastaisen sodan jalkoihin. Mutta maailma ei ole valmis ottamaan vastaan apua vaan se kiskoo Jeon kyltymättömään vihaansa ja riepottelee Mikalia viholliselta toiselle. Kaukana siintää hento kuvajainen rakastetusta, joka odottaa houreunien tuoksuvassa puutarhassa. Oman tutisevan arkensa, sokeutuvan appensa, painostavan äitinsä ja leviävän kauhun keskellä.

Naheed haluaisi tuntea jonkin tavallisen ja mutkattoman tunteen – nauraa naapurin kanssa tai pestä kätensä, valittaa vihannesmyyjälle että eilisessä munakoisossa oli toukka.

Nadeem Aslamin Sokean miehen puutarha (Like 2014) on satuttava kuvaus universaalista, ikuisesti jatkuvasta sodasta, joka näyttäytyy paikallisina haavoina. Aslamin kauniin kielen keskelle pujahtaa historiallisia tietokatsauksia, jotka tiputtavat lukijan suin päin alas runollisista tunnelmista. Liekö putoamisessa kyseessä lukijan halu irrottaa fiktiiviset tarinat todellisista kauheuksista, joiden ilmentymiä ensin mainitut kuitenkin usein ovat. Täällä kaukana on helpompi ottaa rakkaustarinat kuvitteellisina, Romeon ja Julian tragedian tapaisina irrottautumisina. Vaikka sodan keskellä todelliset ihmiset koko ajan menettävät raajojensa lisäksi sydämiensä puolikkaita. Aslamin seurassa totuus ei pääse väistymään kauas. Konkretia kohtaa lähes joka aukeamalla tarut, menneisyyden legendat, henkimaailman mystisyyden. Kipeä rakkaustarina kulkee rinnan sotilaiden ja karkureiden marssin kanssa.

Kirjaa lukiessa on aina matkalla. Vieraaseen kulttuuriin, aikaan tai hyvin erilaisten ihmisten mielenmaisemaan. Usein näitä kaikkia yhdellä kertaa. Kuitenkin on muistettava se, että fiktiiviset tarinat ovat aina jonkun koostamia tapahtuma- ja ajatuskulkuja. Kirjoittajan persoonaan, kokemuksiin, aikaan ja paikkaan sidoksissa olevia kertomuksia, jotka kyllä heijastavat aikaansa, mutta eivät voi koskaan tavoittaa koko totuutta. Eivät ne tietysti siihen pyrikään. Tavoitteena on luultavasti ennen kaikkea tuottaa lukijoille elämyksiä, kenties herättää ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Aslamin kirjoissa hienointa on se, että hän ei pakota lukijaa valitsemaan puolta. Ymmärrystä riittää jokaiselle. Ihmiset eivät ole taustastaan irrotettuja raakalaisia, vaikka he tekisivät hetkittäin raakalaismaisia tekoja. Kaikella on syynsä. Jokainen raakalainen on joskus nuuhkinut vastatehdyn ruuan tuoksua tai kastanut varpaansa kuumaan hiekkaan.

Sokean miehen puutarha on jälleen sellainen teos, jonka sisältö on yleisinhimillistä. Se osoittaa hyvin konkreettisesti sen, kuinka perustavanlaatuisia ihmisten väliset konfliktit ovat paikasta, uskonnosta, mistä tahansa riippumatta. Ihmiset ovat lopulta samanlaisia, toimivat samankaltaisista motiiveista. Olivatpa he amerikkalaisia, pakistanilaisia, afgaaneja. Muslimejakristittyjähinduja. Mitä tahansa poliittista suuntausta tai elämänihanteita edustavia ihmisiä. Kaikki haluavat samankaltaisia perusasioita: oikeutta omaan elinympäristöön, oikeutta turvata lasten elämä, oikeutta vapauteen, uskontoon tai uskonnottomuuteen. Kilpailevat halut aiheuttavat usein kärsimyksiä, toteutumattomia toiveita ja turhautumista. Maailma on kai ikuisesti täynnä konflikteja huolimatta ihmisten perimmäisestä samuudesta. Konfliktien taustalla olevat ajatusrakennelmat kiteytyvät hienosti eräässä tämän historiallista ja kulttuurista avaruutta muutenkin hyvin ymmärtävän teoksen dialogissa:

"Emme voi tietää mitä länsimaalaiset tahtovat", vanha mies sanoo." Sen tietääkseen pitäisi syödä mitä he syövät, pukeutua heidän vaatteisiinsa, hengittää samaa ilmaa. Pitäisi syntyä siellä missä hekin."

Kuva: Aftab Uzzaman

"Enpä tiedä. Puhuit kirjoista. Voimmehan oppia niistä." 

"Kukaan täkäläinen ei voi tietää mitä länsimaalaiset tietävät", vanhus virkkoo. "Länsimaalaiset ovat tietomme tavoittamattomissa. Kuilu on liian suuri, ero liian lopullinen. Sama kuin kysyisi mitä kuolleet tai syntymättömät tietävät."

Rohkenen väittää, että kuilu on yhtä suuri molempiin suuntiin. Ihminen on kehittänyt massiivista tuhoa kylväviä aseita. Kommunikaation maailman äärilaidalta toiselle mahdollistavia laitteita. Hän lentää ilmojen halki ja seilaa vaivatta valtamerillä. Luulisi hänen pystyvän luomaan myös laitteen, jolla pääsee kuilujen yli.

Jos pidät tästä kirjasta, niin suosittelen:

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut (Like 2010)
Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä (Gummerus 2011)
Jukka Laajarinne: 72 (Atena 2013)