Punatukkaiselle tytölleni

Perhesalaisuus, sukusalaisuus, salattu menneisyys, vaiettu ja piilotettu. Ja sitten vielä salainen puutarha! Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014) vaikuttaa ensi alkuun juuri sellaiselta tarinalta, johon itsensä lukijana vakavasti ottavat kaunosielut eivät koskisi. Kannessa on häivähdys 90-luvun lapsuudessa katsottua, sinällään varsin herttaista, Salainen puutarha -elokuvaa. Takakansi lupaa järkyttäviä käänteitä ja arvoituksellisia perintöjä. Hohhoijaa. Tämähän kuulostaa illanviettojen myöhäisinä tunteina keksityiltä Rappakalja-pelin elokuvajuonilta. Lupasin kuitenkin itselleni viimeistään tätä blogia perustaessani, että tartun jatkossa monenlaisiin kirjoihin. Joten tässä ollaan, ja arvatkaapa, yllätyinkin ihan positiivisesti.

1900-luvun alkupuolella pieni Nell-tyttö matkustaa Englannista Australiaan salaperäisen, Kirjailijattareksi kutsutun naisen kanssa. Siitä matkasta alkaa Nellin tuntema elämä, jonka sisältö osoittautuu valheelliseksi vasta hänen tultuaan täysi-ikäiseksi. 2000-luvun alun Australiassa Cassandra, joka on totisesti menettänyt elämänsä suunnan, saa isoäidiltään Nelliltä perinnöksi englantilaisen kartanon. Perintö on sikäli hämmentävä, että isoäidillä ei Cassandran tuntemuksen mukaan ole mitään yhteyksiä tuolle kaukaiselle mantereelle. Vaan kenenpä mielenkiinto ei heräisi tällaisesta mystiikasta. Cassandra siis matkaa Englantiin ja alkaa selvittää isoäitinsä salaisuutta.

Kuulostaako juuri sellaiselta kuin itsekin alkuun pelkäsin?

Varmasti. Mutta tässä kirjassa on muihin vastaavanlaisiin kertomuksiin verrattuna myös paljon hurmaavia ja kiehtovia elementtejä. Tarina liikkuu vuorotellen Kirjailijattaren, Nellin ja Cassandran ajassa. Kun Cassandra tekee salaisuutta raottavia havaintoja nykypäivässä, niiden lähteisiin päästään käsiksi seuraavassa luvussa, kun ajassa jälleen siirrytään. Vuosikymmenet, vuosisadatkin, vaihtuvat, mutta tarina etenee alusta loppuun loogisesti. Eri henkilöiden historiat kohtaavat, risteävät, jättävät jälkensä tulevaan, avautuvat löydettäviksi. Kuten tietysti tavanomaista ja inhimillistä on, kaikilla on omat motiivinsa, joiden pohjalta he tekevät ratkaisujaan. Paljon sellaisia ratkaisuja, jotka osoittautuvat vääriksi, mutta ovat valintahetkellä tuntuneet ainoilta oikeilta vaihtoehdoilta. Äidinrakkaudesta tehdään kaameuksia, ystävyyden varjolla luovutaan kalleimmasta. Kunkin henkilön ratkaisuja pohjustetaan lukujen saatossa taustatiedoilla. Lukija pääsee kärryille siitä, miksi nämä fiktiiviset hahmot toimivat niinkuin toimivat.

Ja toinen miellyttävä yllätys: Tämä ei ole mikään kartanoromantiikasta kertova kirja. Toki rakkaussuhteita on, ja niiden aiheuttamia intohimoja sivutaan tekstissä, mutta ne eivät kuljeta tarinaa. Punainen lanka, mysteerin ratkaiseminen, säilyy koko ajan. Sisäinen lapseni myös viehättyi kovasti Kirjailijattaren saduista, jotka Morton on kirjoittanut tarinan väleihin kokonaisuudessaan.

Kuva: LoXsToCkK

Eihän tämä mikään loputtoman syvällinen kirja ole. Sivuja on myös liian paljon, vaikka tarina soljuukin mukavasti eteenpäin. Käänteet vievät mukanaan. Jos et siis kavahda yli 600-sivuista historiallista, kepeänjännittävää salapoliisitarkertomusta, niin tartu toki tähän. Olisipa meillä kaikilla oma pieni salainen puutarhamme.

Sitten puutarha muuttui hänen silmiensä edessä. Kymmeniä vuosia vapaasti ryösänneet rikkaruohot ja karhunvatukat väistyivät. Lehdet kohosivat maasta ja niiden alta paljastui polkuja ja kukkapenkkejä ja puutarhapenkki. Valo pääsi taas paistamaan puutarhaan ja heittämään täpliään lammen pintaan. Sitten hän oli kahdessa paikassa yhtaikaa: kuusikymmentävuotias nainen, jonka polvi oli kipeä ja joka piteli kiinni ruosteisesta portista, ja pieni tyttö, jonka tukka oli letillä selässä ja joka istui pehmeällä ja viileällä ruohomättäällä uittamassa varpaitaan lammessa.