...Ja lentää se päivänkakkaralla

                            Olethan sinä hyvä tyttärelleni, sen hän olisi halunnut sanoa. 

                                           Olethan sinä hyvä minun tytölleni?


Tapanilla on kaikki näennäisesti todella hienosti. Pitkä avioliitto Tiinan kanssa kukoistaa edelleen. Liitosta syntyneet kaksi tytärtä asuvat vielä kotona. Parikymppinen Ronja koittaa parantaa maailmaa symbioottisesti, Tapanin mielestä hieman eriskummallisten, mutta varsin harmittomien ystäviensä kanssa. Kuopus Roosa käy lukiota ja häilyy lapsuuden ja aikuisuuden rajalla. Tapanilla on myös uusi tulevaisuutta syleilevä työ muoviyrityksen johtoportaassa.

Todellisuudessa Tapanin mieltä askarruttavat pakahduttavan ahdistavat ajatukset. Hänen tajuntansa täyttyy kaipuusta ja epäilystä. Milloin hän viimeksi näki nuorimmaisensa todelliset tunteet? Milloin viimeksi hän oli lapsilleen se henkilö, jonka puoleen käännyttiin, kun sattui? Roosan herkkä ikä ja tuore suhde epämääräisesti käyttäytyvän turkkilaistaustaisen abiturientin Micon kanssa saavat Tapanin hermostuneeksi. Entä onko entinen koulukaveri Oscar palkannut Tapanin firmaansa silkkaa ystävällisyyttään, vanhojen siteiden vuoksi? Miksi Tiina-vaimo pukeutuu Tapanin uuden työpaikan kunniaksi järjestämiin juhliin huolitellun hurmaavasti? Perheidylli, jota Tapani ei kenties koskaan varsinaisesti tavoitellut, mutta joka koitui hänen ilahduttavaksi osakseen maailmassa, huojuu liitoksissaan. Millaisia totuuksia kätkevät sisäänsä hänen naistensa meikatut silmät, hehkuessaan tukahdutettua naurua, räpytellessään poskille kiellettyjä kyyneleitä?

Joonas Konstigin Totuus naisista (Gummerus, 2013) on kertomus ihmissuhteista ja niiden muuttuvasta luonteesta. Viattomista virheistä ja onnettomista valinnoista päädytään traagisiin käänteisiin, jotka muokkaavat koko perheen olemassaolon lähtökohtia. Kirjassa käsitellään nerokkaasti ajan ilmiöitä, kuten Internetin ja sosiaalisen median kykyä hajottaa varomattomien tuntema todellisuus. Se, mikä voi oikein käytettynä luoda paljon hyvää, voi väärien ihmisten käsissä luoda toisille helvetin. Kirjallisuudessa nyt paljon esillä oleva teema, maahanmuutto ja kulttuurien kohtaaminen, konkretisoituu Roosan ja Micon suhteessa. Nuortenväliset ongelmat eivät tässä teoksessa kuitenkaan liity pelkästään mahdolliseen kulttuuriseen erilaisuuteen vaan siihen, kuinka paljon keinoja heidän jakamansa sosiaalinen maailma antaa toisen ymmärtämiselle. Väärät valinnat kumpuavat näennäisesti menneestä, mutta ovat tosiasiassa eletyn hetken karvaita mielijohteita.

Tapanin työpaikka muovin luvatussa valtakunnassa heijastelee kipeästi hänen oman todellisuutensa muovisuutta. Miten löytää tiensä takaisin pinnallisista kulisseista siihen aikaan, kun tyttäret kietoivat lapsenkätensä hänen ympärilleen? Kun merkityksellisintä maailmassa oli olla vakaa muuri, joka suojeli näitä elämänalkuja pahalta. Teoksen merkittävin ja ehdottomasti koskettavin teema onkin juuri tämä. Isän suhde tyttäriinsä. Satuttava ymmärrys siitä, että tyttöjen lapsuus on mennyt eikä se palaa. Osattomuus näiden sielun liikkeistä. Syrjään astuva isä, kun äiti on se, jolta tyttäret hakevat lohtua. Naisen ja miehen erilainen rooli perheessä ja edelleen myös yhteiskunnassa, itseään ylläpitävä systeemi ja ihmisten kannattelemat erot. Katkeruus.

Konstigin kieli on taitavaa ja selkeää, hallittua. Hän valottaa syvällisesti ja uskottavasti miehen, isän, sielunmaisemaa. Naislukijana on yleensä helpompi samaistua naiskohtaloihin. Tällä kertaa sielua sykähdytti kuitenkin etupäässä Tapani, hänen pelkonsa ja toiveensa, inhimillisyytensä. Ymmärsi, että haluaa mennä lapsuudenkotiin ja rutistaa omaa isää. Ajatella hiljaisesti, että ymmärrän nyt, miltä sinusta saattaa joskus tuntua. Kun tyttären sukat eivät enää ole makkaralla eikä pöydän alla ole pupuja.

Kiitos siis, Joonas Konstig. Haluaisin kuitenkin tiedustella, varsin kauhistuneena, käyttävätkö lukiolaiset nykyään todella tuollaista kieltä?

72 tapaa nähdä maailma

Räjähdys.

Jukka Laajarinteen 72 (Atena, 2013) kertoo marokkolaissyntyisestä Mouradista, joka muuttaa perheensä kanssa Suomeen. Uudet ystävät korvaavat Marokkoon jääneen poikajoukon. Sisko Jamila löytää uuden harrastuksen. Mourad löytää itsensä baareista ja ajatuksensa naisista. Juurettomuus ei helposti kasva juuriksi, jotka kietoutuisivat uuden ympäristön käytäntöjen ja mentaliteettien ympärille. Sydän etsii kiintymystä ja rakkautta, ihmissuhteita korvaamaan tuttuuden ja yhteisen kokemuspohjan puutetta.

Jos ei olisi rakkautta, ei olisi rakkaudettomuuttakaan. Ja jos ei toivoisi kuuluvansa joukkoon, ei olisi ulkopuolinen.

Miten pieni siirtymä irrallisuudentunteesta on fanaattisuuteen. Miten pieni loikkaus hiljaisesta paheksunnasta syvään paatokseen. Mutta yhtä pieni askel vaaditaan oikeaan valintaan, universaaliin hyvyyteen.

Prologista lähtien kirja seuraa vuoroin Mouradin nuoren elämän eri vaiheita Marokossa ja Suomessa. Konkreettisen elämänkulun kääntöpuolena on salaperäinen luostari, jossa hän herää haavoittuneena ja ymmällään. Kaikki, mihin hän uudessa ympäristössään tarttuu tai ihastuu, tuntuu luisuvan pois, muuttuvan absurdiksi näytelmäksi. Onko se vapautus vai rangaistus?

72 on niin omalaatuinen ja mykistävä teos, niin vahvasti osa aikaansa olematta kliseinen tai itsestäänselvä, että viimeisen sivun päätyttyä sitä jää miettimään pitkäksi toviksi. Laajarinteen kieli on selkeän mutkatonta, ei runollisen soljuvaa, mutta erinomaisen älykästä ja samalla koskettavan inhimillistä. Tekstissä ei kaunistella asioita vaan rumat asiat ovat rehellisesti rumia. Laajarinteen vankka perehtyminen käsittelemiensä asioiden eri puoliin näkyy kirjan jokaiselta sivulta. Teksti on analyyttista, filosofista ja tieteellistäkin. Uskontojen monitulkintaisuus, ja toisaalta niiden perimmäinen yhteys tai jopa ykseys, korostuu eroja selkeämmin. Kirja antaa lukijan tehdä omia tulkintoja. Oleminen, tietoisuus, usko, hyvyys ja pahuus. Näitä elämän ja ihmisyyden perustavanlaatuisia teemoja käsiteltäessä ei koskaan voikaan olla vain yhtä totuutta tai tulkintaa. 72 on ennen kaikkea teos, joka värittyy kulloisenkin lukijan kokemusmaailmasta. Samalla kirja on kuitenkin näennäisen erilaisuuden takaa löytyvän yhteisen ihmisyyden ja suvaitsevaisuuden ylistys.

Se kertoo: Älä tuomitse tietämättä taustoja.

Räjähdys.